Sivun näyttöjä yhteensä

5.6.2012

Oma hääkakku ja hääpiparit

Häistä on nyt reilu viikko, enkä ole vieläkään täysin sisäistänyt olevani nyt naimisissa..eilen illalla harjoittelin kirjoittamaan uutta allekirjoitusta, tosi outoa..=) Nämä piparit "koristivat" pöytiä ja samalla toimivat vieraslahjoina. Pipareita tein yhteensä sata joten hetki siinä meni, tosin ihan mukavaa liukuhihnatyötä. Valmista muottia ei ollut, joten tein leivinpaperista mallin ja leikkelin piparit sen avulla. Kooltaan piparit oli melko isoja, 15cmx12cm joten aika monta hyllyä sain tyhjentää, että sain piparit kuivumaan..=) Mitään kaunokaisia näistä ei tullut, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, että sain piparit ylipäänsä tehtyä kaiken hulinan keskellä=) Häitä edeltävänä päivänä tein hääkakun valmiiksi ja vein sen juhlapaikalle, niin kun ei omissa häissä olisi tarpeeksi stressattavaa niin sain juhlapäivänä vielä lisäksi miettiä onko kakku kaatunut tai lennellyt pitkin kylmiön seiniä(niin kuin kakuilla on yleensä tapana tehdä..=)) Kaikki meni kuitenkin hyvin ja kakku oli hyvänmakuinenkin(15 levyllä suklaata saattoi olla siihen vaikutusta..) Kakku oli kooltaan aika iso, siitä riitti 120hengelle ja jäi vielä pieni pala kotiinkin, täytteinä tosiaan valkosuklaamousse suklaacrisp paloilla ja kuningatarhillo-diplomaattikreemiseos. Päällinen vaahtista(vinkkinä Lidlistä saa edullisesti vaahtiksia, joista tuli tosi hyvä massa)Koristeet marsipaanin ja sokerimassan sekotusta. Mulla oli taas niin villit ideat kakkuun, mutta kovin yksinkertainen tästä tuli. Tässä vielä kuva kakun leikkuusta..kumpikohan polkas eka?=) Sydämellinen kiitos vielä kaikille vieraille, ihanaa kun olitte osa meidän päivää, puspus<3

10 kommenttia:

nata- kirjoitti...

Ompa upea kakku :)!

Unknown kirjoitti...

Onnea tuoreelle avioparille! Upeat piparit ja kakku! Kyllä noilla kelpas juhlia.

Nnika kirjoitti...

Wau ihania pipareita ja upea kakku :) Ja te ootte kyllä ihanan näköinen pari. Sun puku on todella kaunis
http://makeitaunelmia.blogspot.fi/

KakkuKaunis kirjoitti...

Kiitos paljon kommenteista=)

KakkuKaunis kirjoitti...

Ja onnitteluista=)

Krike kirjoitti...

Voi miten hieno kakku ja onnea upealle avioparille!! :-)

Sini kirjoitti...

Eksyin sun blogiin, kun selailin hääkakkuja. Teetkö tilaustyönä? Ihastuin ylikaiken tähän kakkuun!<3 Laitatko viestiä mulle, jos otat tilauksia vastaan. sinttana@hotmail.com

Veekku kirjoitti...

Mieletön kakku, tietää mistä hankkia omiin juhliin jos innostus sulla jatkuu niin pitkälle <3 ;) UPEETA TYÖTÄ kertakaikkiaan, ja noi PIPARIT! Perfect!

KakkuKaunis kirjoitti...

Kiitos vielä kommenteista, kyllä uskon että innostus jatkuu, toivottavasti harrastusta pidemmällekin jossain vaiheessa=)

Hanna kirjoitti...

Siis wau, kerrassaan miten upeita kakkuja sivuillasi. Olet kyllä äärettömän taitava !