Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Täytekakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Täytekakut. Näytä kaikki tekstit

30.1.2016

Joulukakku

Tein edelliseen harjoittelupaikkaan kiitokseksi tällaisen joulusen kakun. Tää olikin oikee pikakakku, alusta loppuun alle vuorokaudessa, mutta koristeet pysyi kasassa ja kakkukin oli kuulema maistuvaa =)

14.12.2015

Tatun 10v kakku

Viikonloppuna juhlittiin meidän esikoispoikaa =) Uskomatonta, että Tatu on jo 10 vuotias ja mä näytän edelleen näin nuorelta.. =) Ei vaan, meillä oli ihanat juhlat ja leipomuksetkin tuntuivat kelpaavan. Kakussa tällä kertaa valkosuklaamousse ja vohvelisuklaapaloja.
Paljon onnea vielä rakas Tatuni, olet aarre <3

8.8.2015

Hääkakku loman lopettajaisiksi

Ensimmäinen kakku yli puoleen vuoteen, vieläkin tärisyttää, noin pitkiä taukoja ei sais pitää.. Kakku kuitenkin jälleen valmistui ajallaan ja ilmeisesti on suunnilleen toivotun kaltainen=) Täytteenä tässä noin 60 hengen kakussa on valkosuklaamoussea mansikoilla ja valko- ja maitosuklaa paloilla. Moussea kiinteytin vaniljacremellä ja silti tuo pirulainen vähän kallistui kukan suuntaan..toivottavasti morsian huomaa tämän vasta blogia lukiessaan=) Kakku on perinteisesti päällystetty itsetehdyllä vaahtismassalla. Koristeet on tehty sokerimassasta (linnut ovat morsiamen itsensä tekemiä, niistä en voi kunniaa ottaa=)) ja taas muistin kakkua kasatessa, ettei sitä sais käyttää pelkälleen, on niin hajoavaa tavaraa. Näiden selittelyiden myötä toivotan hääparille oikein paljon onnea <3

29.11.2014

Prinsessalinna-kakku

Prinsessalinnaa toivoi 5-vuotta täyttävä tyttö =) Täytteenä on mustikka-vaniljarahkaa ja valkosuklaavaahtoa. Tolpat tein riisimurotaikinasta ja päällystin vaahtiksella. Tein vaahtismassan Lidlin värikkäistä vaahtokarkeista ja massasta tuli todella venyvä, mikä teki siitä tosi hankalan käsitellä. Massa kuivuikin hitaammin kun normaalista. Sankari vaikutti kuitenkin olevan ihan tyytyväinen lopputulokseen ja se on aina tärkeintä.Onnea Veera =)

16.11.2014

18-v kakku

Tämä viikonloppu onkin ollut aika kiireinen, toisen ystäväni tytön 18-vuotis juhliin toivottiin blingbling-kakkua nakilla, luit oikein, nakilla =) Nakki marsipaanin ja vaahtiksen sekoitusta, muut koristukset vaahtista. Suklaakakkupohja tässäkin, kostutus vaniljamaidolla ja täytteenä valkosuklaamousse maitosuklaapaloilla. Onnea Papu!!!=)

15.11.2014

Korkokenkä/kuppi synttärikakku

Synttärikakku ystävän ja hänen äitinsä yhteiseen juhlaan=) Suklaapohja vadelma-vaniljatäytteellä ja kostutettu vaniljamaidolla. Kohta päästään juhlimaan, paljon onnea sankareille tätäkin kautta!!!=)
Samoissa bileissä juhlimme myös ystäväni lapsia, heille tein oman pikku kakun, onnea myös heille=)

1.11.2014

Auto- kakku

Meidän supersuloinen kummipoikamme Elmo täytti 2 vuotta ja sain tehdä juhliin kakun. Kakku on laktoositon, kaakaopohja ja mansikkamousse. Koristelut ja päällinen vaahtista ja marsipaania.
Hurrrrjan paljon onnea Elmo <3

Martti-kakku

Valtterin synttäreille tein pojan (äidin, miten vain =)) toiveesta Martti- suklaakakun, eli kakussa kaakaopohja ja täytteenä maitosuklaaganache. Kuvat on padillä rääpäistyjä, eli jos jotain vikaa kakusta löytyy niin johtunee vain huonosta kuvanlaadusta..hehheh..:)
Onnea Valtteri =)

21.9.2014

Synttärikakkua ja pipareita 1-v tytölle

Kiiralle toivottiin yksinkertaista, mutta tyttömäistä vaaleanpuna-valkoista täytekakkua. Täytteenä vaniljainen kuningatarmousse suklaarouheella. Kakun kaverina perhospipareita.
Onnea pikkuinen =)

Hai kakku

Rakas poikani täytti 6 vuotta ja toivoi juhliinsa hai aiheista kakkua. Täytteenä kinuski- ja kuningatarmousset.
On se ihana pieni mies, rakkauteni <3

13.9.2014

Nimiäiskakkua tytölle

Sain tehdä kakun pienen tytön nimenanto juhlaan ja tällä kertaa oli niin selkeät toiveet, ettei tarvinnut kuin toteuttaa =) Äiti toivoi keijukaismaista kakkua, vihreillä köynnöksillä ja vaaleanpunaisilla kukilla, sekä keijuvauvalla. Täytteeksi toivottiin mustikka- ja valkosuklaamousset.
Päällinen ja koristeet vaahtista, vauva marsipaania, köynnökset pikeeriä ja helmiäistä pinnalla tietenkin =) Oikein hyvää juhlapäivää ja onnea neidille kauniista nimestä=)

Tytölle nimiäiskakku

Nimiäisiin tein toiveesta kaksikerroksisen kakun valkoisella pohjalla. Toiseksi väriksi toivottiin aniliinin punaista ja koristeiksi kengät, nimi ja nalle. Täytteenä tässä kakussa on valkosuklaavaahto valkosuklaapaloilla ja kuningatarmousse.
Kaikki koristeet ja päällinen vaahtokarkkimassaa, vaikkakin edellisen kakun kanssa uhosin ostavani massan valmiina seuraavaan kakkuun =)
Mukaan lähti myös kinkkuvoileipäkakku, tässä kuva setistä vielä.
Hyvää nimiäispäivää juhlaväelle! Tämä mamma lähtee nyt reissuun=)

Prinsessa kakku

2 vuotta täyttävälle neidille toivottiin hempeää prinsessakakkua 30hengelle.Pohjana gluteeniton sienikakku, kakun sisällä mansikka- ja mustikkatäytteet, pinta vaahtista ja pikeeriä =)