Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fantasiakakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fantasiakakut. Näytä kaikki tekstit

30.1.2016

Joulukakku

Tein edelliseen harjoittelupaikkaan kiitokseksi tällaisen joulusen kakun. Tää olikin oikee pikakakku, alusta loppuun alle vuorokaudessa, mutta koristeet pysyi kasassa ja kakkukin oli kuulema maistuvaa =)

29.11.2014

Prinsessalinna-kakku

Prinsessalinnaa toivoi 5-vuotta täyttävä tyttö =) Täytteenä on mustikka-vaniljarahkaa ja valkosuklaavaahtoa. Tolpat tein riisimurotaikinasta ja päällystin vaahtiksella. Tein vaahtismassan Lidlin värikkäistä vaahtokarkeista ja massasta tuli todella venyvä, mikä teki siitä tosi hankalan käsitellä. Massa kuivuikin hitaammin kun normaalista. Sankari vaikutti kuitenkin olevan ihan tyytyväinen lopputulokseen ja se on aina tärkeintä.Onnea Veera =)

16.11.2014

18-v kakku

Tämä viikonloppu onkin ollut aika kiireinen, toisen ystäväni tytön 18-vuotis juhliin toivottiin blingbling-kakkua nakilla, luit oikein, nakilla =) Nakki marsipaanin ja vaahtiksen sekoitusta, muut koristukset vaahtista. Suklaakakkupohja tässäkin, kostutus vaniljamaidolla ja täytteenä valkosuklaamousse maitosuklaapaloilla. Onnea Papu!!!=)

15.11.2014

Korkokenkä/kuppi synttärikakku

Synttärikakku ystävän ja hänen äitinsä yhteiseen juhlaan=) Suklaapohja vadelma-vaniljatäytteellä ja kostutettu vaniljamaidolla. Kohta päästään juhlimaan, paljon onnea sankareille tätäkin kautta!!!=)
Samoissa bileissä juhlimme myös ystäväni lapsia, heille tein oman pikku kakun, onnea myös heille=)

1.11.2014

Auto- kakku

Meidän supersuloinen kummipoikamme Elmo täytti 2 vuotta ja sain tehdä juhliin kakun. Kakku on laktoositon, kaakaopohja ja mansikkamousse. Koristelut ja päällinen vaahtista ja marsipaania.
Hurrrrjan paljon onnea Elmo <3

Martti-kakku

Valtterin synttäreille tein pojan (äidin, miten vain =)) toiveesta Martti- suklaakakun, eli kakussa kaakaopohja ja täytteenä maitosuklaaganache. Kuvat on padillä rääpäistyjä, eli jos jotain vikaa kakusta löytyy niin johtunee vain huonosta kuvanlaadusta..hehheh..:)
Onnea Valtteri =)

21.9.2014

Hai kakku

Rakas poikani täytti 6 vuotta ja toivoi juhliinsa hai aiheista kakkua. Täytteenä kinuski- ja kuningatarmousset.
On se ihana pieni mies, rakkauteni <3

26.7.2014

Babyshower- kakku /masukakku

Masukakkua ystävän siskon vauvajuhlaan, mintun vihreä väri oli toiveena, muuten vapaat kädet, vaniljacreme-kuningatarsose- täyte ja päällinen vaahtista. Karitalle tsempit loppurutistukseen =)

28.6.2014

Koivu- hääkakku

Loman alkuun pääsin tekemään hääkakkua 80 hengelle. Toiveena koivun runkoa muistuttavat kakut, täytteenään mansikka- ja minttumousset. Pastavärin kiiltävä pinta jäi ehkä hiukka harmittamaan, mutta toisaalta se tuo kakkuihin eloa. Kakuissa hääparin hääpäivän lisäksi hääparin vanhempien ja sulhasen siskon hääpäivä kaiverrettuna, loistava idea hääparilta =)
Todella hauska projekti tämä oli, oikein iso kiitos hääparille luottamuksesta ja ihanaa hääpäivää!

30.3.2014

Taikan tiarakakku

Kummitytön synttäreille toivottiin kai tämän suuntaista kakkua=) Täytteenä valkosuklaamousse valkosuklaapaloilla ja mansikoilla. Tiara pikeeriä, ruusut marsia ja muu koristelu vaahtismassaa. Helmiäistä suihkutin oikein kunnolla kun taas näytti toi pinta kakussa epäsiistiltä. En tajua mikä siinä on kun värjään tummaksi massan, pinnasta tulee ruma. Kun olisi enempi varallisuutta niin ostaisin massat kyllä valmiina, tohon massojen tekoon alkaa jokseenkin kyllästyä..=/ No mutta, ensi viikolla mennään onneksi hempeillä väreillä niin ei ole tätä ongelmaa.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille=) Ja tietenkin isot onnittelut vielä Taikalle <3

23.3.2014

Pitkästä aikaa päivitystä =)

Kameran hajottua viime vuonna blogin päivittäminen jäi ja kakkuilu siinä samassa. Nyt kamera on uusittu ja pikkuhiljaa lisäilen kakkujakin, harmi vaan, että vanhalla kameralla otetut kuvat jäivät kameraan. Elämässä myös sellanen muutos, että täyspäiväisen työn lisäksi olen nyt täyspäiväinen(en enää kovinkaan täyspäinen tässä kaikessa..)opiskelija, eli hirveellä vauhdilla kakkukuvia ei kannata odotella tulevaksi=) Tässä nyt alkajaisiksi meidän nuorimmaisen synttärikakku ja aiemmista poiketen, olen tässä käyttänyt sabluunoita ja muottia. Tarkoitushan oli että tekisin kaiken alusta loppuun itse, mutta anopin tilattua koko kakkulehti-sarja meidän osoitteeseen, oli pakko päästä noita ihanuuksia kokeilemaan ja varmasti jatkossakin niitä testailen=)

1.6.2013

Vartalo -kakku 30-vuotiaalle

Tätä kakkua oli niin kiva toteuttaa! Toiveena siis kakku naiselle, joka tykkää mm. käärmeistä, tarantelloista ja pääkalloista , mutta on kuitenkin naisellinen.Toiveena oli myös saada kakkuun Tequila pullo ja sankarin nimi. Kakun välissä manikka-valkosuklaavaahto, päällinen vaahtista, ruusut marsipaania ja hopeasuihketta pinnassa.Toivottavasti kakku vastaa odotuksia, jään taas jännityksellä odottelemaan..=) Hauskoja synttäreitä Jonnalle ja koko porukalle!

20.4.2013

Nalle-kakku

Pikkusen Alexin äiti toivoi ekoille synttäreille nallekakkua, väritykseltään valkoista ja sinista ja kakussa piti myös olla Alexille rakas rätti=) Kakkuun toivottiin samanlaista täytettä kun meidän hääkakku oli, eli valkosuklaa- ja kuningatarvaahdot suklaapaloilla. Nalle on tehtu riisimuro-vaahtokarkki-seoksesta, mulla ei nyt ainakaan ekalla kerralla menny suhteet ihan oikein, mutta täytyypi yrittää uudelleen joskus=) Nalle päällystetty sokericremellä, joka taas värjätty kaakaolla. Onnittelut Alex, pian nähdään=)

12.4.2013

Minni Hiiri -kakku

Kahden pienen tytön synttärijuhliin Minniä toivottiin=) Tää oli aika haastava projekti ennen kaikkea asettelun takia, vieraita melkein 30 ja muotokakkuun jotenkin muutenkin vaikea saada tarpeeksi syötävää.Tähän kakkuun meni 2 kuuden munan pohjaa. Alusta on kooltaan melkein jääkaapin hyllyn pitunen ja leveyttäkään ei mahtunut yhtään enempää, siltikään en voinut tehdä Minnin päästä tarpeeksi "pitkulaista" kun halusin kakkuun myös osan vartalosta. Tiedän siis ettei pää ole Minnin näköiskopio, mutta näin nyt tällä kertaa..vähän jäi sellanen kutina että tätä on pakko kokeilla uudestaankin=) Täytteistä tuli sen sijaan mun mielestä aikas onnistuneet, toisena valkosuklaavaahto ja runsaasti valkosuklaapaloja ja toisena vadelma-kuningatar-vaniljavaahto, tai lähinnä uskon että yhdistelmä toimii hyvin=) Eilen oli ihan mahtava päivä, sain siis tehdä kakun päivällä aamuvuoron jälkeen, on se vaan erilaista kun vääntää yön tunteina.. 5tuntia meni, mutta hetkeäkään ei ollut sellanen olo ettei enää jaksaisi, on se niin terapeuttista..=) Päällinen vaahtista, mustat osat mustista fudge-karkeista tehtyä massaa, herkkua=) Oikein hauskaa synttäripäivää sankareille=)